Kilpailun 2018 aikataulu ja ohjelma
20th Tampere Guitar Festival 4-9 June 2024

Uutiset

06.06.2018

Kilpailun 2018 aikataulu ja ohjelma

Katso kitarakilpailun 1. erän aikataulu ja ohjelma täältä

Tampereella starttaa tällä viikolla uusi kansainvälinen kitarakilpailu

Tulevaisuuden tähdet kokoontuvat Tampereelle ensimmäistä kertaa järjestettävän Suomen kitarakilpailun myötä. The 1st International Classical Guitar Competition of Finland on herättänyt runsaasti kansainvälistä kiinnostusta – kilpailuun osallistuu kaikkiaan 20 kitaristia yhdeksästä eri maasta. Kisa on osa 14. kertaa järjestettävää Tampere Guitar Festivalia.

Tampereen Musiikkiakatemian Pyynikkisalissa järjestettävän kilpailun ensimmäinen erä mitellään 6.-8. kesäkuuta ja finalistit julkistetaan perjantaina 8.6. klo 13. Kisa huipentuu lauantaina 9.6. klo 15 alkavaan finaaliin. Palkintogaala järjestetään samana päivänä Tampere-talon Isossa salissa festivaalin päätöskonsertin Tomatito & Grupo yhteydessä. Kilpailun pääyhteistyökumppaneita ovat Majaoja-säätiö, Tampereen konservatorio sekä Tampereen Musiikkiakatemia.

Kilpailussa myönnetään useita erilaisia palkintoja. Erikoispalkintoja myönnetään parhaalle Leo Brouwerin teoksen esittäjälle sekä yleisön suosikille. Voittajalle on luvassa 2 000 € suuruinen Majaoja-palkinto sekä Keijo Korelinin käsityönä valmistama konserttikitara. Lisäksi tarjolla on levytyssopimus suomalaiselle Alba Recordsille, mittava EuroStrings-konserttikiertue Euroopassa sekä osallistumisoikeus EuroStrings- kitarakilpailuun. Sen palkintona on puolestaan muun muassa konserttikiertue Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi mukana on useita eri kitarankielien valmistajia ja alan toimijoita.

Kilpailun kunniatuomari on kuubalainen säveltäjälegenda Leo Brouwer yhdessä kansainvälisen tuomariston kanssa, johon kuuluvat Marco Tamayo (Kuuba), Anabel Montesinos (Espanja), Andrzej Wilkus (Sibelius-Akatemia) ja Timo Ruottinen (Alba Records). Tuomariston puheenjohtaja on pitkän linjan musiikkituottaja Seppo Siirala. Kilpailussa on mukana myös kitarafestivaalin kitaraleiriläisistä koostuva Junior Jury, joka palkitsee kolme suosikkiaan kaikkien ensimmäiselle kierrokselle osallistuneiden joukosta.