Tampere Guitar Festival jatkaa toimintaansa vuonna 2019
20th Tampere Guitar Festival 4-9 June 2024

Uutiset

22.11.2018

Tampere Guitar Festival jatkaa toimintaansa vuonna 2019

Leo Brouwer

Taloudellisista haasteista viime vuosina kärsinyt Tampere Guitar Festival (TGF) on kohentanut talouttaan. Lopettamisuhan alla ollut kansainvälinen kitaratapahtuma on suoriutunut vuoden 2018 maksujärjestelyistä, ja ensi kesän festivaalin suunnittelu on jo täydessä vauhdissa.

– Olen erittäin iloinen, että tiukka talouskuurimme ja kesän 2018 festivaali uusine avauksineen onnistuivat suunnitellusti, jopa yli ennakko-odotusten. Nyt voimme rakentaa tulevaa lähes puhtaalta pöydältä, vaikka velvoitteita meillä on tosin vielä ensi vuodelle. Iso kiitos kuuluu kaikille yhteistyökumppaneillemme, toteaa festivaalin perustaja ja johtaja Tomi Tolvanen.

Vuoden 2018 aikana toteutetut TGF:n pelastustalkoot pitivät sisällään muun muassa tukikonsertteja ja varainhankintaa. Kumppanit, artistit ja yleisö ovat olleet vahvasti tapahtuman jatkumisen kannalla ja edesauttaneet tapahtuman jatkuvuutta.

Verkostot ja avustukset tärkeitä

Tampere Guitar Festival on mukana kansainvälisessä EuroStrings-hankkeessa, mikä osaltaan edesauttaa tapahtuman kansainvälistymistä ja kasvua. Hankkeessa on mukana tällä hetkellä 17 eurooppalaista kitarafestivaalia, ja se laajenee myös muille mantereille.

– EU-hankkeen myötä vierailimme loppukesästä kumppanuusfestivaalillamme Saksassa. Oli ilahduttavaa kuulla, että siellä kulttuuriavustukset kasvavat tiukkenevasta taloudesta huolimatta – kulttuuri lisää muun muassa hyvinvointia ja matkailutuloja. Kulttuuripääkaupunkihanketta valmistelevalla Tampereella suuntaus on päinvastainen kulttuurin ja tapahtumien merkityksen tiedostamisesta huolimatta, Tolvanen kommentoi ja toivoo kulttuurikentän säilyvän moninaisena myös tulevaisuudessa.

Ensi vuonna Tampere Guitar Festival juhlistaa 15. toimintavuottaan. Tarkempi ohjelma julkistetaan alkuvuoden 2019 aikana.