Tampere Guitar Festival 3.-11.6.2017

 

LA 23.9.2017 • HEIJASTUS - SINUSSA ON KOKO MAAILMA

Heijastus – Sinussa on koko maailma on fantasiateemainen musiikki- ja tuliteatteriesitys, joka perustuu Suomen mytologiaan. Esityksen tarina kertoo sielusta ja sen heijastuksesta jokaiseen meistä. Tässä ainutkertaisessa näytöksessä Pinsiön Yltä ja Alta -maataideteoksella (Nancy Holt, USA, 1998) käytetään näyttäviä tuli- ja pyrotehosteita, sekä monikanavaista äänentoistoa, joka vie yleisön äänimaiseman sisälle. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi toteutettavan produktion tähtiä ovat Tuliryhmä Flamma sekä kitarallaan tarinoita kertova Marzi Nyman. Tuotannosta vastaa Tampere Guitar Festival.

Paikan päällä on ruokailumahdollisuuksia sekä oheisohjelmaa koko perheelle. Kohteeseen järjestetään bussikyyditys Tampereelta, Ylöjärveltä, Nokialta ja Hämeenkyröstä.

Tapahtuman suojelija on taiteilija Osmo Rauhala, joka oli vahvasti myötävaikuttamassa Yltä ja Alta -teoksen syntyyn. Heijastus-esityksen jälkeen julkistetaan valotaideteos Valonsäre, jonka toteutuksesta vastaavat Kaapo Manninen ja Jari Antila.

Klikkaa mukaan Facebook-eventiin ja kuule tuoreimmat tiedot

Heijastus - Sinussa on koko maailma

Ohjelma

16- Palokunnan kalustoesittelyä, hevoskärryajelua, ponikyyditystä, keppihevosrata (myös omat kepparit ovat tervetulleita), varrassikaa, letun- ja makkaranpaistoa
• 18.15 ja 19.00 Yltä ja Alta -teoksen esittelykierros, Nokian Matkailuoppaat ry (lähtö teoksen edustalta)
• 19.30 Avauspuhe: Kaisa Kirkko-Jaakkola, Nokian kaupunki
• 20.00 HEIJASTUS - Sinussa on koko maailma!
• Esityksen jälkeen julkistetaan valotaideteos Valonsäre

HEIJASTUS

• Esiintyjät: Marzi Nyman, Tuliryhmä Flamma

• Ohjaus: Kaisa Kortesoja
• Käsikirjoitus: Tommi Henttinen
• Koreografia: Tintti Mikkonen
• Musiikki: Marzi Nyman, Tommi Henttinen, Antti-Jussi Kortesoja
• Pyrotekniikka: Kasmir Jolma (Flow Effect), Ari Arvola (Special FX)
• Puvustus: Tuija Lavikainen / InkTroll
• A/V-tekniikka: Riemurinne Ky, Antti Rinne; Tomi Pietilä
• Tuottaja: Tomi Tolvanen
• Tuotanto: Tampere Guitar Festival

Tarinan esittely julkaistaan tällä paikalla piakkoin!

Tuliryhmä Flamma

VALONSÄRE

Valotaideteos Valonsäre korostaa Yltä ja Alta –maataideteosta piirteitä, joita voi ihailla nyt myös pimeällä. Valoteos on nähtävillä 30.9.2017 saakka. Teoksen toteuttavat taiteilijat Jari Antila ja Kaapo Manninen.

Lue lisää

TAPAHTUMAPAIKKA

Osoite: Sasintie 555, Hämeenkyrö
Sijainti: Pinsiön kylässä, Hämeenkyrön kunnassa, Nokian kaupungin omistamalla maalla
Teoksen nimi: Yltä ja Alta (englUp and Under)
Taiteilija: Nancy Holt (USA)

Nancy Holt nousi maailman kuuluisuuteen julkisten veistosten, installaatioiden ja maataiteensa ansiosta.  Hän vieraili ensimmäistä kertaa Pinsiössä vuonna 1990. "Maisema toi minulle elävästi mieleen kuvat, joita Apollo 11 lähetti maahan avaruudesta.", sanoo Holt. Yltä ja Alta sai insipiraation osittain Holtin kiinnostuksesta muinaisiin arkeologisiin kohteisiin kuten Naszca Lines Perussa ja Uffingtonin Valkoinen Hevonen Englannissa. Maan tasolta teosta voidaan tarkastella sorakuopan pohjalta, tunneleista, teoksen päältä ja vieressä kulkevalta polulta ja tarkkailemalla kolmen pyöreän lammen heijastamaa ympäristöä.  

Lue lisää

Yltä ja alta

KUInKA PAIKALLE

Osoite: Sasintie 555, Hämeenkyrö

Bussikyyditys kohteeseen

Esitykseen järjestetään menopaluu-bussikuljetus Tampereelta, Ylöjärveltä, Nokialta ja Hämeenkyröstä. Bussikyyditys varataan lipunoston yhteydessä. Huom: paikkoja rajoitetusti ja paikat on varattava ennakkoon!
Katso pysäkkiaikataulut ja hinnat täältä

Junalla tai bussilla Tampereelle

Jos saavut kauempaa, kätevintä on tulla junalla tai bussilla Tampereelle, josta on ennakkoon varattava jatkoyhteys. Bussikyyditys Tampereelta kohteeseen lähtee Tampereen rautatieasemalta, jonne se myös palaa.
Katso esimerkkiaikataulut täältä

Pysäköinti

Omalla autolla saapuvien maksuton pysäköinti on järjestetty Pinsiön koululle (Sasintie 585), josta siirtyminen tapahtumapaikalle tapahtuu kävellen (noin 200 m) tai maksuttomalla shuttle-kyydityksellä. Voit myös hyödyntää bussikuljetusta ja jättää autosi parhaaksi katsomasi pysäkin läheisyyteen! Huom: esityspaikan ylä- ja alaparkkipaikat eivät ole käytössä, ja tienvarteen pysäköintiä on rajoitettu.

Shuttle-kyyditys

Pinsiön koululta tapahtumapaikalle kulkee nonstop shuttle-kyyditys klo 16-19.30 ja esityksen jälkeen. Traktorin perässä vedettävässä vaunussa on yli 30 istumapaikkaa. Shuttle-kyydillä on kaksi pysähtymispaikkaa:

Pysäkki 1: tapahtumapaikan alaliittymä ja pääsisäänkäynti, josta on suora kävely-yhteys tapahtuma-alueelle. Täällä sijaitsee myös lipunmyyntipiste 1.

Pysäkki 2: laavun liittymä ja shuttlen kääntöpaikka sekä lipunmyyntipiste 2. Täällä sijaisee Pinsiö-seuran letun- ja makkaranpaistopiste, josta kulku tapahtumapaikalle viistoa ja paikoin jyrkähköä polkua pitkin (200 m). Ei suositella liikuntarajoitteisille.

YLEISÖLLE

Yleisöä pyydetään varautumaan tapahtumaan sääolosuhteiden mukaisesti ja varaamaan riittävästi lämmintä ylle – alueella ei ole sääsuojaa. Sateenvarjon käyttö esityksen aikana on kielletty. Osalle yleisöä on rakennettu kattamaton istumakatsomo, seisomapaikat puolestaan sijaitsevat penkkien sivuilla ja takana. Tapahtuma-alue on valaistu roihuin. Illan pimetessä taskulamppu on kätevä lisävaruste paikalta poistuttaessa. Tapahtuma-alueelle kulku ja sieltä poistuminen ainoastaan Sasintien ala- ja yläliittymän kautta. Järjestyksenvalvojat ja avustajat opastavat sinut sallitulle katselualueelle.

Kartta tapahtuma-alueesta tulossa pian!

kumppanit

• Nokian kaupunki
• Hämeenkyrön kunta
• Taiteen keskustoimikunta
• Suomi 100
• Pirfest ry

• Special FX
• Flow Effect

• Suomen Jouluvalo Oy
• Vartaassa.fi
• Pinsiö-seura ry
• Pirttisillan tila
• Hämeenkyrön kirkonkylän VPK
• Nokian Matkailuoppaat ry
• Pinsiön Puskaratsastajat ry
• LähiTapiola

LIPUT

• Nopean varaajan ennakko 15.9. saakka: 10 € (1 aikuinen tai lapsi), perhelippu 25 € (2 aikuista ja max. 4 alle 12-vuotiasta lasta)
• Liput 16.9 alkaen ja paikalta: 15/30 €

Sylivauvat veloituksetta. Lipunmyyntipisteitä paikan päällä on kohteen ala- ja yläliittymissä. TURVALLISUUSSYISTÄ ALUEELLE EI SAA KULKEA MITÄÄN MUUTA REITTIÄ, vaikka ennakkolippu olisi jo ostettuna!

Osta lippu

LISÄTIETOA

Haastattelut ja ryhmämyynti (ei yksittäisiä lipputiedusteluja):
Tomi Tolvanen
044 5633 949
tomi@tgf.fi